sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Prinsessakakku

Eilen juhlittiin siskoni tytön kolmevuotissynttäreitä ja perinteen mukaan leivoin hänelle lahjaksi synttärikakun. Neidillä on aikamoinen prinsessavaihe päällä, joten teeman valinta oli aikas helppo: prinsessaa sen olla pitää! :) Viime vuonna teemana oli sen hetkinen suosikki,  Ti-ti- nalle. Eilen aamulla kun aloin rinsessakakkua koristelemaan, meinas pienoinen tenkkapoo tulla eteen: Barbilla on sen verran pitkät sääret, että kakku (hame) ei ylettynyt kun puoleen reiteen saakka! Hetken panikoituani keksittiin miekkosen kanssa, että nukeltahan lähtee jalat irti. . Kai?! Muistelin omia Barbileikkejä ja ainakin silloin "ennenvanhaan" niiltä sai jalat irti. Eli ei muutakun kokeilemaan vieläkö ne on irrotettavat ja onneksi jalat irtoskin lopulta. . Ei kylläkään ihan helposti. . Vielä en ole uskaltanut kysyä siskolta onko jalat saatu takaisin paikoilleen. . ; )








Tänään sunnuntain kunniaks leivottiin koko poppoo piiitkästä aikaa pullia: korvapuusteja ja voisilmäpullia! Kuumat pullat + kylmä maito: ♥


keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Otoksia olkkarista


                  

Heipparallaa, onkin taas vierähtänyt tovi etten ole ehtinyt blogin puolella pyörähtämään! On ollut häitä, polttareita, synttäreitä, mallihommia (?!) leivontaproggiksia, uutta työpaikkaa ja mitä näitä ny oli. . ; ) Kiirusta on siis pukannu, mutta nyt taitaa isommat kiireet hetkeksi helpottaa! Tai, no onhan tuossa se joku Joulu(stressi) puskemassa kovaa vauhtia, mutta ei nyt toivottavasti ihan vielä : )

Ajattelin lätkäistä tänne nyt muutaman kuvan meidän olohuoneesta. Innostuin siellä räpsimään eräänä päivänä kuvia, kun aurinko paisteli niin kauniisti ja huoneessa oli jotenki kiva fiilis. Olkkari on siis meillä lähes ainoa huone, johon paistaa aurinko edes joskus. . Noh, äkkiäkös se fiilinki kyllä meni ohi, kun aurinko paljasti meidän järkyttävän likaiset ikkunat, pölypallot, lasten sormenjäljet ym. mukavaa.. : D


Vihreetä



"Tijuana rose"
           


 
Tämä tassutuoli on yksi viimeisimmistä löydöistä ja paras istumapaikka olohuoneessa

Villasukat + pönttöuuni on talvella aika pop!

(hieman hämmentävä tuo telkkariheijastus taustalla . . )

Kuvia rakkaista ♥

Tää tarvis vissiin jonkun valonlähteen kupuunsa! : )



Tuo pönttöuuni mahdollisesti maalataan vielä joskus jonkun väriseksi . . Olkoon vielä toistaiseksi tuommoinen romuluinen, sopii meille!


Neidin varpaat pilkistää : )