sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Meidän joulu 2013

Snif, nyt se joulutohina on sitten taas vuodeksi ohi.  Vuoden parhainta juhlaa kun odottaa aina niin hirveesti ja sitten se yhdessä humauksessa onkin jo taas ohi. Me juhlittiin rauhallisesti aatto täällä kotosalla, miehen vanhemmat tulivat syömään ja jäivät myöskin yökylään. Joulupäivänä lähdettiin omille vanhemmilleni syömään ja sinne kokoontui myöskin sisko perheineen. Loput välipäivät onkin tullut möllötettyä ihan kotosalla herkkuja syöden.   Tai no tulihan sitä perjantaina käytyä Ideaparkissa miekkosen kanssa ja juu; ei tarvinnut kyllä ihan yksin siellä pyöriä. . Jösses mikä ryysis!! Ja saldona tasan 0 ostosta!! : )
Seuraavassa muutama epämääräinen otos meidän joulusta, ei kamera oikein tykänny tehdä yhteistyötä mun kanssa . .

Tekaisin perinteisen maustekakun, jonka päällystin valkosuklaalla ja kultaisilla sokerihelmillä


Hyvää oli . .


Namusia


Mmmmmm, ei tuu joulu ilman kuulia!


Onpas vihreä otos. . ? Hiiriperhe hengailee


Ystäviltä saatu ihana kranssi, materiaalina rautalanka ja taikataikinasta tehdyt piparit!


Hyasintteja ei voi jouluna olla liikaa! ♥


Kimallusta


Kuusi sai tänä vuonna koristeeksi palloja, pitkästä aikaa!








Oltiin oltu vissiin kilttejä tänäkin vuonna!


Neiti sai aikas blingbling-kengät, joilla kipsuteltiin hienosti koko joulu!
Pöllöhuovan alla lötköttelyä









tiistai 17. joulukuuta 2013

Oktonautit

Tuli väkerrettyä taas yksi marsipaanikoristus, kun kaverin kaveri tilasi lasten synttärikakkuun sopivat hahmot Oktonautit- sarjasta. Hahmot oli erittäin kiva tehdä ja olihan niissä hieman haastettakin, koot kun oli suunnilleen hammastikun korkuiset. Ensin ajattelin tehdä ne pelkästä sokerimassasta, se kun on niin paljon mukavampaa käsitellä kun marsipaani, mutta kun kaapista löytyi sopivan värisiä marsipaaneja niin niistä sitten hahmot tein. Ja juuei, ei menny taaskaan kaikki niinku Strömsöössä.. Hahmot alkoi painua kasaan jossain vaiheessa ja jouduin hieman kikkailemaan ettei ne olis ihan menneet kenolleen ja vinoon.. Eli niillä siis OLI aluksi ihan kunnon jalat mutta tässä lopputulos.. : )


Kapteeni Valkonen, Kwazi ja joku random mustekalaheppu (jonka siis piti olla meritähti, mutta jotenkin tein siitä sitten mustekalan.. : )